perjantai 7. syyskuuta 2012

Paha, pahempi, sokeri?

Aloitettuani elämäntaparemontin ajattelin vähentäväni herkkujen ja energiajuomien kulutusta. Aloittelin jo elokuussa mutta miten kävikään... Joka päivä sorruttuani energiajuomaan, ajattelin "no huomenna sitten..." ja seuraavana päivänä olin taas samassa tilanteessa. Energiajuomiin ja herkkuihin olin jo niin tottunut että heti kun mieleni teki vähänkin makeaa, olin jo tehnyt päätöksen syödä, vaikken mitään ollut vielä laittanut suuhuni. Meillä on vieläpä töissä makeislaari josta saa päivän aikana ostettua herkkuja, paha paha juttu tälläiselle sokerinarkkarille.

Tumblr_m99yjdck491reyl74o2_400_large
Kuva


Sitten luin heinäkuun Kuntoplus-lehdestä jutun "Onko sokeri yhtä vaarallista kuin kokaiini?". Jutun mukaan asiantuntijoiden tutkimustuloksena sokeriin jää helposti koukkuun koska sokerin ansiosta aivot alkavat vapauttaa hyvää oloa tuottavia välittäjäaineita. Lisäksi sokeri lievittää kipua vaikuttaen samoilla alueilla aivoissa kuin esim. morfiini ja heroiini.
Tutkimusten mukaan sokeri imeytyy elimistöön nopeiten kun se nautitaan nestemäisessä muodossa, kuten virvoitusjuomina tai mehuina. Sokeri pilkkoutuu maksassa ja muuttuu siellä rasvaksi. Näin ollen maksan täytyy tehdä todella paljon töitä, jos sokeria syödään tai juodaan suuria määriä.

Tumblr_m9oqzfnthd1raoel6o1_500_large
Kuva

Kaikki ei tietenkään ole riippuvaisia sokerista, mutta todella moni on. Tutkimusten mukaan siitä voi syyttää sitä, että nykyään niin moniin ruokiin lisätään sokeria ja ruoat syödään "vaaleina" (poistettu kuitu ja kuoriosat).
Jotkut tutkijat olivat jutun mukaan sitä mieltä, että sokeri on suorastaan myrkyllistä keholle, useimpien mukaan sokeri on terveyshaitta vain silloin, jos sitä syödään liikaa.

No mitä haittoja sokerin syömisestä sitten on? Liika sokerin syönti heikentää maksan toimintaa, kohottaa verensokeria, veren kolesterolia ja verenpainetta. Jos sokerin aiheuttamiin haittoihin liittyy vielä vyötärölihavuus, sokerin liikasyönti altistaa lukuisille vakaville sairauksille, kuten diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä syövälle.

Pic_504759e9e087c3280600017b_large
Kuva
Lukiessani juttua mietin enemmän ja enemmän kuinka sokerin haittapuolista pitäisi puhua enemmän. Lapsillehan opetetaan pienestä pitäen herkuttelu karkkipäivinä, jotkut syö vielä useammin. Nuoria (ja jopa ihan lapsia) näkee notkumassa puistoissa tai kaupungilla energiapullo kädessä. Etenkin näiden energiajuomien koukuttavuudesta (ja siten vaarallisuudesta) pitäisi olla maininta jo pullon kyljessä ja vaikka hyllyn edessä kaupassa. Sillä energiajuomat koukuttaa!! Been there, done that! Ne sisältää suuren määrän kofeiinia, sen lisäksi sokeria ja tauriinia. Muistan ekoina kertoina kuinka ne aiheutti sydämentykytystä ja vapinaakin... mutta se meni sitten ohi kun siihen tottui. Ajatella.

Onneksi, onneksi jutun mukaan sokeririippuvuudesta voi päästä eroon. Oli sitten kyse suklaasta, limsasta tai muusta makeasta. Ruotsalainen tutkija ehdottaa sokeririippuvuudesta eroon pääsemiseksi täydellistä pidättäytymistä sokerista, vaaleasta leivästä ja pastasta vähintään kuuden viikon ajaksi. Kannattaa myös juoda paljon vettä, nukkua hyvin ja liikkua (mielellään ulkona). Muutamien viikkojen päästä sokerinhimo alkaa hävitä ja sokerin ja nopeiden hiilareiden välttäminen helpottuu.

Olenkin siis ottanut tämän haasteen - olen sokerilakossa seuraavat 6 viikkoa! Kuuri alkoi maanantaina, eli 5 päivää takana. Toistaiseksi on ollut yllättävän helppoa, eilen teki ensimmäistä kertaa mieli makeaa ja silloin otin kourallisen pähkinöitä ja rusinoita joka helpotti äkäisimpään makeanhimoon. Kyllä mä pystyn tähän!! :)